Kitarasankari 2012 haku käynnistynyt!

Kitarasankari 2012 lähestyy! Kitarasankari 2012 -kisakausi on virallisesti käynnissä! Finaali on tänä vuonna jälleen kilpailun isäntäkaupungissa Raisiossa Kerttulahallissa 5.-6. lokakuuta. Sitä ennen on odotettavissa paljon mielenkiintoista. Yksi taatusti kovimmista jutuista on kolme karsintailtaa Linnanmäen uudella Estradilla! Lintsin karsintapäivät ovat perjantait 27.7. , 3.8.  sekä 10.8. Päivän aikana saamme kuulla sekä kitaraklinikointia että huimia suomalaisia kitarasankari -esityksiä. Itse karsinnat käydään klo 17-19. Linkki sekä Linnanmäen että muihin karsintoihin tulee tänne pian, joten stay tuned! Suosittelemme myös lämpimästi diggailemaan Kitarasankaria Facebookissa!

Kitarasankari 2011 finaali

Kitarasankari -finaali oli huimaa soittoa ja kisaamista! Vuoden 2011 kitarasankariksi valikoitui Antti Mäki. Kaikki osallistujat väänsivät toinen toistaan komeammin, mutta lopulta tuomariston äänet vei porilaisen huima lavakarisma, tekninen taituruus sekä mainio kanssakäynti taustabändi Rock-It-Launcherin kanssa. Kuvassa Antti Mäki ja Tuomas Wäinölä (kuva: Timo Kulmala)              

OSALLISTU!

Kitarasankari -kisoissa ei taistella veren maku suussa, vaan saadaan korvaamattoman hienoja uusia kokemuksia ja kontakteja. Lavalla ei kuitenkaan kannata lähteä ihan noviisina “katselemaan”, vaan ehdottomasti uskoen omiin taitoihin ja kykyihinsä – asennetta on rock olipa tyylilaji sitten mikä tahansa! Tässä step by step -ohjeet ilmoittautumiseen: 1. Lue säännöt “Säännöt” -välilehdeltä 2. Ilmoittaudu mukaan kisaan TÄSTÄ LINKISTÄ, Tällä hetkellä varmistuneita live-karsintoja on Linnanmäen karsinnat 27.7., 3.8. ja 10.8.2012. Voit myös ilmoittautua mukaan ainoastaan esim. Youtube yms. tyyppisen videoesityksen kanssa, ilmoittautumislomakkeessa...

ETUSIVU

VUODEN 2012 KITARASANKARI ON ROOPE RIIHIJÄRVI!

Lauantaina 6.10.2012 todistettiin jälleen mahtavaa kitaransoiton ilotulitusta Raision Kerttulassa pidetyssä Kitarasankari 2012 -finaalissa. Toinen toistaan huimempia esityksiä antoi yleisölle koko rahan edestä huippuluokan viihdettä. Välissä nähtiin myös Samuli Federleyn sekä Tuomas Wäinölän soolonnumeroita ja nousipa kesken improvisointikilpailun lavalle myös Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen jammailemaan house-bändi Rock-It-Launcherin kanssa! Tiukan kisan päätteeksi tuomaristo valitse 3 parasta sankarikokelasta:

1. sija: Roope Riihijärvi

2. sija: Harri Hytönen

3. sija: Santeri Ala-Tuuhonen

Valtaisat kiitokset kaikille soittajille, yleisölle, vierailijoille sekä tietysti Raision kaupungille ja Eastwaylle vuoden parhaan kitara-illan järjestämisestä.

Ekstraonnittelut edelleen kolmen kärjelle, lisää kisakuulumisia sekä kuvia saadaan tänne heti ensi viikolla.

Sankaritiimi kiittää ja painuu nukkumaan:)

7.10.2012

————————————–

NYT LAUANTAINA 6.10.2012 KITARASANKARI 2012 FINAAAALIIIIIT!

Nyt kannattaa repiä kaikki kaverit, naapurit, sedät ja tädit sekä serkun tutut mukaan ja saapua lauantaina 6.10.2012 Raisioon Kerttulan Liikuntakeskukseen (Kisakatu 3, Raisio). Silloin nimittäin kisataan 12 huippukitaristin voimin vuoden 2012 KITARASANKARI -tittelistä. Ovet aukeavat klo 17 ja itse kisa alkaa klo 18.

Luvassa myös Samuli Federleyn sekä Tuomas Wäinölän mallinäytteitä miten kitaralla voi vääntää, joten tätä ei todellakaan kannata jättää väliin. Tämän vuoden finalistit ovat:

Isto Vainio
Jukka Vehkala
Matti Auerkallio
Antti Oksanen
Ville Salojärvi
lauri kivi-koskinen
Casper Ylenius
Albert Hyrönen
Jose Perez
Roope Riihijärvi
Harri Hytönen
Santeri Ala-Tuuhonen

House bändinä jälleen timantinkova ROCK-IT-LAUNCHER ja illan päättää vuoden 2011 KITARASANKARI ANTTI MÄEN bändi ORDER!ORDER!

Eli lyhyesti…BE THERE!

———————-

Linnanmäen Kitarasankari 2012 LIVE-karsinnoista semifinaaliin päässeet:

Linnanmäen LIVE-karsinnat ovat nyt takana, ja firma kiittääkin kaikkia osallistujia, yleisöä, Linnanmäkeä, Rockway.fi -musakoulua, F-Musiikkia sekä arvoisia kitaristivieraita Antti Mäkeä, Samuli Federleytä, Tuomas Wäinölää, Kristian Wahlströmiä, Arttu Kuosmasta sekä Tom Stillmania.

Soittajien taso on jälleen ollut todella kova, ja tuomaristo joutuikin tekemään vaikeita päätöksiä semifinaaliin selvinneiden kesken. Kisaan voi edelleen osallistua lähettämällä meille Youtube -linkkiä ja/tai saapumalla perjantaina 14.9.2012 Turkuun LIVE-karsintoihin!

Onnea semeihin selvinneille!
- Santeri Ala-Tuuhonen
- Ville Salojärvi
- Casper Ylenius
- Jose Perez
- Roope Riihijärvi
- Harri Hytönen
- Albert Hyrönen
- Lauri Kivi-Koskinen

Palataan pian näihin kuviin ja tunnelmiin!

(13.8.2012)

——————————–

LINNANMÄEN ESTRADILLA HUIMA KITARASANKARI 2012 -ALKUTAISTELU!

PERJANTAI 10.8.2012 klo 14-18 TUOMAS WÄINÖLÄ, TOM STILLMAN, LIVE-KARSINNAT (klo 17)

TERVETULOA!

LAUANTAI 11.8.2012 KLO 14-1830

OPEN STAGE JAMS: ROCKWAY.FI, KRISTIAN WAHLSTRÖM, ANTTI MÄKI, ARTTU KUOSMANEN, TOM STILLMAN

TERVETULOA LAVALLE SOITTAMAAN!

 

Huhhuh! Perjantaina 27.7.2012 todistettiin todellista kitaroiden ilottelua; lauteilla kuusi hurjapäätä + Antti Mäki (Kitarasankari VM 2011) + Samuli Federley (soololevyä ja vaikka mitä) + Tom Stillman (Rockway.fi). Meininki oli erittäin iloinen, yleisö sekä soittajat nauttivat hyvästä kitaroinnista, upeasta säästä ja tietty taatusta Lintsin tunnelmasta! Nähdään myös tämän viikon perjantaina 3.8.2012 klo 14 alkaen, be there!

Kitarasankari 2012-kilpailun alkukarsinnat käydään Linnanmäen uudella Estradilla perjantaina 27.7., 3.8. ja 10.8.2012.

ILMOITTAUDU NYT, MUUTAMA MAHTUU VIELÄ MUKAAN (ks linkki alempana)!

KITARASANKARI GOES TO LINNANMÄKI KESÄ 2012, ohjelma:

Perjantai 27.7.2012
Tom Stillman: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä
Antti Mäki: Kitarasankari 2011, ORDER!ORDER!, Pop Rock Jazz -opisto…
Samuli Federley: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä, Reversion, Moottorin Jyrinä, Musiikkikoulu Tauko…

klo 14    Kitarashow – Antti Mäki + Samuli Federley

klo 15    Kitarashow – Antti Mäki + Samuli Federley

klo 16    Kitarashow – Antti Mäki + Samuli Federley

klo 17    Kitarasankari 2012 -LIVE karsinnat
klo 18:30    Kitarashow – Antti Mäki + Tom Stillman

Perjantai 3.8.2012
Tom Stillman: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä
Samuli Federley: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä, Reversion, Moottorin Jyrinä, Musiikkikoulu Tauko…

klo 14    Kitarashow/klinikka – Samuli Federley (+ Tom Stillman)
klo 15    Kitarashow/klinikka – Samuli Federley (+ Tom Stillman)
klo 16    Kitarashow/klinikka – Samuli Federley (+ Tom Stillman)
klo 17    Kitarasankari 2012 -LIVE karsinnat
klo 18:30    Kitarashow – Samuli Federley (+ Tom Stillman)

Perjantai 10.8.2012
Tom Stillman: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä
Tuomas Wäinölä: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä, Paula Koivuniemi, Timo Kotipelto, Ebeli…

klo 14    Kitarashow/Klinikka – Tuomas Wäinölä (+ Tom Stillman)
klo 15    Kitarashow/Klinikka – Tuomas Wäinölä (+ Tom Stillman)
klo 16    Kitarashow/Klinikka – Tuomas Wäinölä (+ Tom Stillman)
klo 17    Kitarasankari 2012 -LIVE karsinnat
klo 18:30    Kitarashow – Tuomas Wäinölä

Lauantai 11.8.2012
Tom Stillman: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä
Antti Mäki: Kitarasankari 2011, ORDER!ORDER!, Pop Rock Jazz -opisto…
Kristian Wahlström: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä, Siberian Jay, Pop Jazz Konservatorio…
Arttu Kuosmanen: Kitarasankari 2010 yleisön suosikki, Santa Cruz

klo 13    Kitarashow 15min – Kristian Wahlström
klo 14    Open stage jams – Rockway.fi, Kristian Wahlström, Tom Stillman, Antti Mäki, Arttu Kuosmanen
klo 15    Kitarashow 15min – Kristian Wahlström
klo 16    Open stage jams – Rockway.fi, Kristian Wahlström, Tom Stillman, Antti Mäki, Arttu Kuosmanen
klo 17    Vuoden 2011 kitarasankari Antti Mäki + yllätysvieras
klo 18    Open stage jams – Rockway.fi, Kristian Wahlström, Tom Stillman, Antti Mäki, Arttu Kuosmanen

Eli kaikki mukaan lavalle rohkeasti lauantaina!

———–

Luvassa on asiaa kitaransoitosta ja sen vierestä, huimia kitaranäytöksiä kotimaisilta alan huipuilta, soittoklinikoita sekä karsintakilpailut. Mansikkana kakun päällä on vielä lauantai 11.8.2012, jolloin Estradi täyttyy virtuoosien näytöksistä, jameista ja kaksintaisteluista – ja yleisöstä saattaa löytyä yllätyshaastaja…

Älä siis odota vaan ilmoittaudu TÄSTÄ LINKISTÄ mukaan taistoon alla olevasta linkistä, luvassa on vuoden hauskin ja huikein kitarashow!

www.kitarasankari.fi

www.rockway.fi -musiikkikoulu netissä kaikille

www.rockhouse.fi – kitarakoulu Espoossa

 

VUODEN 2012 KITARASANKARI ON ROOPE RIIHIJÄRVI!

Posted 07 Oct 2012 in Ajankohtaista

Lauantaina 6.10.2012 todistettiin jälleen mahtavaa kitaransoiton ilotulitusta Raision Kerttulassa pidetyssä Kitarasankari 2012 -finaalissa. Toinen toistaan huimempia esityksiä antoi yleisölle koko rahan edestä huippuluokan viihdettä. Välissä nähtiin myös Samuli Federleyn sekä Tuomas Wäinölän soolonnumeroita ja nousipa kesken improvisointikilpailun lavalle myös Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen jammailemaan house-bändi Rock-It-Launcherin kanssa! Tiukan kisan päätteeksi tuomaristo valitse 3 parasta sankarikokelasta: 1. sija: Roope Riihijärvi 2. sija: Harri Hytönen 3. sija: Santeri Ala-Tuuhonen Valtaisat kiitokset kaikille soittajille, yleisölle, vierailijoille sekä tietysti Raision kaupungille ja Eastwaylle vuoden parhaan kitara-illan järjestämisestä. Ekstraonnittelut edelleen kolmen kärjelle, lisää kisakuulumisia sekä kuvia saadaan tänne heti ensi viikolla. Sankaritiimi kiittää ja painuu nukkumaan:) 7.10.2012

Kitarasankari 2012 -kilpailu huipentuu 6.10.2012 Raision Kerttulassa!

Posted 05 Sep 2012 in Ajankohtaista

Vielä ehdit osallistumaan kilpailuun lähettämällä meille linkkiä vaikkapa Youtube -videoon. Toisaalta voit myös osallistua perjantaina 14.9.2012 Turun Hansamaniassa järjestettäviin LIVE-karsintoihin, paikan päällä jälleen Rockway.fi -taustanauhaorkesteri sekä vuoden 2011 Kitarasankari -kisan voittaja Antti Mäki + Rockwayn Tom Stillman. Kitarasankari 2012 -kilpailu huipentuu järisyttävään finaaliin lauantaina 6.10.2012 Raision Kerttulassa! Luvassa dinosaurusmaisia elämyksiä kitaransoiton ihmeellisestä maailmasta joten BE THERE!

Onnea arvontojen voittajille!

Posted 21 Aug 2012 in Ajankohtaista

Oujees! Arvonnat on suoritettu… Palkintoina arvottiin yhteensä 6kpl 6 hengen lippupaketteja Kitarasankari 2012 -finaalitapahtumaan Raisioon 5.-6.10.2012. Lisäksi arvottiin Eastwayn järjestämiin konsertteihin 3kpl 2 hengen lippupaketteja. Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia henkilöitä: KITARASANKARI 2012; 6 HENGEN LIPPUPAKETIT: Sarah Jyrinki Jenna Koskinen Päivi Haltia Jani Sipi Jukka Viertola Pekka Halonen EASTWAY; KONSERTTILIPPUPAKETIT: Dan Lindfors Tomi Savolainen Markku Petäjä Onnea vielä kaikille voittajille!

KITARASANKARI 2012 GOES LIVE @ TURKU 14.9.2012!

Posted 16 Aug 2012 in Ajankohtaista

Jos jostain huonosta syystä johtuen missasit mahdollisuutesi osallistua LIVE-karsintoihin Linnanmäellä niin nyt kannattaa tarttua heti keihääseen ja suunnata TURKUUN! Turun HANSAMANIASSA perjantaina 14.9.2012 tuutataan koko rahan edestä kahdessa LIVE-karsintasetissä, joten voit osallistua vaikka molempiin! Päivän aikana tapahtuu muutenkin, lavalla saatetaan jälleen nähdä viime vuoden voittaja Antti Mäki sekä Rockway.fi:n kitaransoiton opettajana kyseenalaista mainetta niittänyt Tom Stillman. Itse karsinnat tapahtuvat klo 16:00-16:30 ja klo 18:00-18:30. Tarkempaa dataa tulee hieman lähempänä ajankohtaa. KLIKKAA TÄSTÄ ILMOITTAUTUMAAN TURUN LIVE-KARSINTAAN!  

Kitarasankari -lippupakettien voittajat arvottu!

Posted 16 Aug 2012 in Ajankohtaista

Linnamäen LIVE-karsinnat saatiin kunnialla päätökseen. Viimeisen viikonlopun Kitarasankari -finaalilippupaketit kuudelle hengelle voittivat  Jenna Koskinen Turusta ja Jukka Viertola Helsingistä. Onnittelut voittajille! Tässä vielä kaikki lippupakettien voittajat: Sarah Jyrinki Jenna Koskinen Päivi Haltia Jani Sipi Jukka Viertola Pekka Halonen Sitten jännätään Eastwayn lippupakettien arvontoja. Muistakaa diggailla Kitarasankaria Facebookissa, lisää arvontoja tulossa!  

KITARASANKARI GOES TO LINNANMÄKI KESÄ 2012, ohjelma:

Posted 19 Jul 2012 in Ajankohtaista

KITARASANKARI GOES TO LINNANMÄKI KESÄ 2012, ohjelma: Perjantai 27.7.2012 Tom Stillman: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä Antti Mäki: Kitarasankari 2011, ORDER!ORDER!, Pop Rock Jazz -opisto… Samuli Federley: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä, Reversion, Moottorin Jyrinä, Musiikkikoulu Tauko… klo 14    Kitarashow – Antti Mäki klo 15    Kitaraklinikka – Tom Stillman / Antti Mäki klo 16    Kitarashow – Antti Mäki klo 16:30    Kitaraklinikka – Tom Stillman / Antti Mäki klo 17    Kitarasankari 2012 -LIVE karsinnat klo 18:30    Kitarashow – Antti Mäki Perjantai 3.8.2012 Tom Stillman: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä Samuli Federley: Rockway.fi -musiikkikoulu netissä, Reversion, Moottorin Jyrinä, Musiikkikoulu Tauko… klo 14    Kitarashow – Samuli Federley klo 15    Kitaraklinikka – Tom Stillman / Samuli Federley klo 16    Kitarashow – Samuli Federley klo 16:30    Kitaraklinikka – Tom Stillman...

Kitaravirtuoosi Steve Vai syksyllä Suomeen

Posted 16 Jul 2012 in Ajankohtaista

Kitaravirtuoosi Steve Vai syksyllä Suomeen Maailman nopeimpiin ja taitavimpiin kitaristeihin lukeutuva Steve Vai aloitti uransa Frank Zappan yhtyeessä kolme vuosikymmentä sitten. Myöhemmin myös lukuisten muiden huippuartistien ja -yhtyeiden, kuten Whitesnaken, Motörheadin, David Lee Rothin ja Ozzy Osbournen kanssa levyttänyt Vai on kuitenkin tullut parhaiten tunnetuksi soolouransa kautta. Sen viimeisin tuotos, elokuussa julkistuva albumi ”The Story of Light” tulee olemaan vahva instrumentaalinen kokonaisuus, jolla lisäksi kuullaan vierailevia vokalisteja. Vuonna 1984 ilmestyneen ”Flex-Able” –debyytti-sooloalbumin ja viimeistään sitä seuranneen ”Passion and Warfare” –levyn (1990) myötä suosiollisesti käynnistyneen soolouransa aikana Vai on noussut poikkeuksellisen arvostetuksi kitara-artistiksi. Lukuisille kitaristeille esikuvana toiminut Vai on myynyt maailmanlaajuisesti miljoonia levyjä sekä vastaanottanut useita Grammy-tunnustuksia. Jatkuvasti haasteita hakeva, monilahjakas Vai on muusikon uransa ohella myös toiminut kitaravalmistaja Ibanezin...

Ilmoittaudu nyt Linnanmäen karsintoihin!

Posted 20 Jun 2012 in Ajankohtaista

Yllätä itsesi ja kaverisi! Osallistu kitarakisaan, missä ei mennä veren maku suussa vaan taiteillaan kitaralla kukin omalla tyylillään ja tavallaan! Ilmoittautumisen pääset tästä linkistä: https://docs.google.com/spreadsheet/viewform?formkey=dHZFaGVfSGNCMi1TUzF5MFJEOWVJNkE6MQ Kaikki mukaan! Lisätietoja: www.kitarasankari.fi kitarasankari@kitarasankari.fi

Kitarasankari 2012 haku käynnistynyt!

Posted 02 May 2012 in Ajankohtaista

Kitarasankari 2012 lähestyy! Kitarasankari 2012 -kisakausi on virallisesti käynnissä! Finaali on tänä vuonna jälleen kilpailun isäntäkaupungissa Raisiossa Kerttulahallissa 5.-6. lokakuuta. Sitä ennen on odotettavissa paljon mielenkiintoista. Yksi taatusti kovimmista jutuista on kolme karsintailtaa Linnanmäen uudella Estradilla! Lintsin karsintapäivät ovat perjantait 27.7. , 3.8.  sekä 10.8. Päivän aikana saamme kuulla sekä kitaraklinikointia että huimia suomalaisia kitarasankari -esityksiä. Itse karsinnat käydään klo 17-19. Linkki sekä Linnanmäen että muihin karsintoihin tulee tänne pian, joten stay tuned! Suosittelemme myös lämpimästi diggailemaan Kitarasankaria Facebookissa!

Kitarasankari 2011 finaali

Posted 26 Apr 2012 in Ajankohtaista

Kitarasankari -finaali oli huimaa soittoa ja kisaamista! Vuoden 2011 kitarasankariksi valikoitui Antti Mäki. Kaikki osallistujat väänsivät toinen toistaan komeammin, mutta lopulta tuomariston äänet vei porilaisen huima lavakarisma, tekninen taituruus sekä mainio kanssakäynti taustabändi Rock-It-Launcherin kanssa. Kuvassa Antti Mäki ja Tuomas Wäinölä (kuva: Timo Kulmala)