Kitarasankari 2012 haku käynnistynyt!

Kitarasankari 2012 lähestyy! Kitarasankari 2012 -kisakausi on virallisesti käynnissä! Finaali on tänä vuonna jälleen kilpailun isäntäkaupungissa Raisiossa Kerttulahallissa 5.-6. lokakuuta. Sitä ennen on odotettavissa paljon mielenkiintoista. Yksi taatusti kovimmista jutuista on kolme karsintailtaa Linnanmäen uudella Estradilla! Lintsin karsintapäivät ovat perjantait 27.7. , 3.8.  sekä 10.8. Päivän aikana saamme kuulla sekä kitaraklinikointia että huimia suomalaisia kitarasankari -esityksiä. Itse karsinnat käydään klo 17-19. Linkki sekä Linnanmäen että muihin karsintoihin tulee tänne pian, joten stay tuned! Suosittelemme myös lämpimästi diggailemaan Kitarasankaria Facebookissa!

Kitarasankari 2011 finaali

Kitarasankari -finaali oli huimaa soittoa ja kisaamista! Vuoden 2011 kitarasankariksi valikoitui Antti Mäki. Kaikki osallistujat väänsivät toinen toistaan komeammin, mutta lopulta tuomariston äänet vei porilaisen huima lavakarisma, tekninen taituruus sekä mainio kanssakäynti taustabändi Rock-It-Launcherin kanssa. Kuvassa Antti Mäki ja Tuomas Wäinölä (kuva: Timo Kulmala)              

OSALLISTU!

Kitarasankari -kisoissa ei taistella veren maku suussa, vaan saadaan korvaamattoman hienoja uusia kokemuksia ja kontakteja. Lavalla ei kuitenkaan kannata lähteä ihan noviisina “katselemaan”, vaan ehdottomasti uskoen omiin taitoihin ja kykyihinsä – asennetta on rock olipa tyylilaji sitten mikä tahansa! Tässä step by step -ohjeet ilmoittautumiseen: 1. Lue säännöt “Säännöt” -välilehdeltä 2. Ilmoittaudu mukaan kisaan TÄSTÄ LINKISTÄ, Tällä hetkellä varmistuneita live-karsintoja on Linnanmäen karsinnat 27.7., 3.8. ja 10.8.2012. Voit myös ilmoittautua mukaan ainoastaan esim. Youtube yms. tyyppisen videoesityksen kanssa, ilmoittautumislomakkeessa...

Kitarasankari -lippupakettien voittajat arvottu!

Posted 16 Aug 2012 in Ajankohtaista

Linnamäen LIVE-karsinnat saatiin kunnialla päätökseen. Viimeisen viikonlopun Kitarasankari -finaalilippupaketit kuudelle hengelle voittivat  Jenna Koskinen Turusta ja Jukka Viertola Helsingistä. Onnittelut voittajille!

Tässä vielä kaikki lippupakettien voittajat:

Sarah Jyrinki
Jenna Koskinen
Päivi Haltia
Jani Sipi
Jukka Viertola
Pekka Halonen

Sitten jännätään Eastwayn lippupakettien arvontoja. Muistakaa diggailla Kitarasankaria Facebookissa, lisää arvontoja tulossa!

 

Posted by admin


Leave a Reply