Kitarasankari 2012 haku käynnistynyt!

Kitarasankari 2012 lähestyy! Kitarasankari 2012 -kisakausi on virallisesti käynnissä! Finaali on tänä vuonna jälleen kilpailun isäntäkaupungissa Raisiossa Kerttulahallissa 5.-6. lokakuuta. Sitä ennen on odotettavissa paljon mielenkiintoista. Yksi taatusti kovimmista jutuista on kolme karsintailtaa Linnanmäen uudella Estradilla! Lintsin karsintapäivät ovat perjantait 27.7. , 3.8.  sekä 10.8. Päivän aikana saamme kuulla sekä kitaraklinikointia että huimia suomalaisia kitarasankari -esityksiä. Itse karsinnat käydään klo 17-19. Linkki sekä Linnanmäen että muihin karsintoihin tulee tänne pian, joten stay tuned! Suosittelemme myös lämpimästi diggailemaan Kitarasankaria Facebookissa!

Kitarasankari 2011 finaali

Kitarasankari -finaali oli huimaa soittoa ja kisaamista! Vuoden 2011 kitarasankariksi valikoitui Antti Mäki. Kaikki osallistujat väänsivät toinen toistaan komeammin, mutta lopulta tuomariston äänet vei porilaisen huima lavakarisma, tekninen taituruus sekä mainio kanssakäynti taustabändi Rock-It-Launcherin kanssa. Kuvassa Antti Mäki ja Tuomas Wäinölä (kuva: Timo Kulmala)              

OSALLISTU!

Kitarasankari -kisoissa ei taistella veren maku suussa, vaan saadaan korvaamattoman hienoja uusia kokemuksia ja kontakteja. Lavalla ei kuitenkaan kannata lähteä ihan noviisina “katselemaan”, vaan ehdottomasti uskoen omiin taitoihin ja kykyihinsä – asennetta on rock olipa tyylilaji sitten mikä tahansa! Tässä step by step -ohjeet ilmoittautumiseen: 1. Lue säännöt “Säännöt” -välilehdeltä 2. Ilmoittaudu mukaan kisaan TÄSTÄ LINKISTÄ, Tällä hetkellä varmistuneita live-karsintoja on Linnanmäen karsinnat 27.7., 3.8. ja 10.8.2012. Voit myös ilmoittautua mukaan ainoastaan esim. Youtube yms. tyyppisen videoesityksen kanssa, ilmoittautumislomakkeessa...

KITARASANKARI

2011: ANTTI MÄKI VALITTIIN RAISIOSSA VUODEN 2011 KITARASANKARIKSI

Kitarasankari -kilpailun historiaa…

Raision Kerttulan tapahtumakeskuksessa lauantaina 29.10. pidetyn Kitarasankari – kilpailun finaalin voitti porilainen, 24-vuotias Antti Mäki. Hän hurmasi tuomariston ja paikalla olleen yleisön erinomaisella teknisellä osaamisellaan, lavaesiintymisellään ja showmiehen eleillään. ”Todellista sankariainesta”, hehkutti tuomaristo.

Toiseksi kisassa tuli varmaotteinen ja teknisesti erittäin hyvä turkulaiskitaristi, Mikko Ruotsalainen, jonka tuomarit totesivat ”kelpaavan mihin tahansa bändiin”.

Kolmanneksi sijoittui kisan kuopus, 18-vuotias ja vasta neljä vuotta lajia tosissaan har- rastanut, Caspar Ylenius. ”Tätä kaveria on jokin korkeampi voima koskettanut – lahjak- kuus, josta voi tulla vaikka mitä, kun harjoitusvuosia karttuu hieman lisää”.

Kaiken kaikkiaan kilpailun taso oli tänä vuonna erittäin kova. Kilpailuun osallistuvien soittajien itsekritiikki on korkealla, eikä sankaruutta tavoitella heikoin eväin.

Sankariasennetta osoitti myös Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen, joka avasi lau- antain finaalitapahtuman soittamalla ja laulamalla pätkän Hendrix –klassikosta ”Hey Joe”. Näillä näytöillä Raisiosta on tulossa ”Suomen Kitarakaupunki”

Kitarasankari –tapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran. Edellinen oli keväällä 2010 ja sen voitti Hannu Salmi, joka tekikin sen jälkeen todellisen tiikeriloikan kellarista est- radille, kun hänet kiinnitettiin Negative –yhtyeen kitaristiksi. Negative esiintyi myös Raisiossa lauantain finaali-illan päätteeksi. Illan pääjuontajana oli Aleksi Valavuori.

Tapahtuman tärkeä yhteistyökumppani on webissä toimiva musiikkikoulu, Rockway, joka sai viime viikolla merkittävän huomion Uudenmaan InnoSuomi- kilpailussa. Rock- wayn Tom Stillman oli Raision tapahtumassa, nyt toisena juontajana. Keväällä 2010 hän sijoittui itse kilpailussa toiseksi.

Raision kaupungilla ja tapahtuman oikeudet omistavalla Eastwayn tytäryhtiö, Melodia Oy:lla, on kolmen vuoden sopimus, josta on nyt yksi jäljellä. ”Nyt on pari kertaa testattu ja opittu. Ensi kerralla laajennetaan kilpailu kunnolla koko Suomeen. Tällaisten juttujen rakentaminen ja juurruttaminen kestävät yleensä muutaman vuoden”, toteaa kilpailuide- an isä ja tapahtuman vastaava tuottaja, Markku Laaksonen.

Lisätiedot: markku.laaksonen@melodia.fi,puh.040-5933186

Kitarasankari 2011 finaali:



Leave a Reply